9. syyskuuta 2008 kello 16:44
Ihme säätämistä taas alkuun kun vuoden välein muisti pelaa ja saan aikaiseksi kirjoittaa blogiin.
Otsikossahan se onkin jo tärkein tieto tiivistettynä. Perhe on hajallaan eikä ole turvallista paikkaa, kotia minne mennä. Poju on avosijoitettuna tutkinta-asemalla, Barshoe asuu väliaikaisesti poikaystävän luona ja minä kiertelen punkkaamassa mistä vain majapaikan saan.
Miten tähän tilanteeseen sitten tultiin? Tikrun kanssa eläminen alkuun sujui hyvin, mutta uusperhe ei ole mikään helppo yhtälö joka natsaisi heti että toimii kuin rasvattu. Siinä ajatuksessa sietää monenlaista käytöstä ja yrittää ymmärryksen kautta saada toimimaan sekä parisuhdetta että tasoittaa tietä perheytymiseen (vrt. ryhmäytymisen dynamiikka) jossa kaikkia kuultaisiin ja tietyt roolit olisi selkeinä kaikilla osapuolilla. Hyvä tahtokaan ei aina todella riitä, jos oman persoonan kehitys on vaiheessa jota pitäisi itse työstää ja hakea apua. Siihen jos lisää alkoholin ja sen myötävaikutuksella tulevan turvattomuuden tunteen kun eletään varuillaan aistien ilmapiiriä tuntosarvet töröllään. Yhden ihmisen valtaama tila on niin suuri ettei sinne muita mahdu, sen tilan voi kaapata itselleen rähinällä alkon kanssa tai ilman, tunteella jota ei sanota ääneen, vihan osoituksella kuten mököttämisellä, tavaroiden antamisena ja äkillisellä pois viemisellä. Pelko astuu kuvioihin huomaamatta, lapset on usein hämmentyneitä tässä tilanteessa mitä pitäisi tehdä. Tapahtumat voi alkaa silloin kun olen töissä ja monta kertaa huokaisee ennen kotioven avaamista, mikähän siellä nyt odottaa, onko kaikki ok?
Nyt olemme päässeet tästä tilanteesta ja jännityksessä elämisestä pois. En olisi ikinä voinut kuvitella itseäni tähän tilanteeseen. Tuntui todella pahalta että perheeni on hajallaan. Perheekseni lasken lapsieni lisäksi pois muuttaneet Minden, Boheemin ja Mansen vävyn. Heidän luonaan saan asustaa tämän viikon. Ensi viikkoa en edes nyt ajattele, se on ensiviikon murheita.
Yritän olla toiveikas että asiat järjestyy. Muuten en jaksa jos ei ole toivoa paremmasta huomisesta.
Otsikossahan se onkin jo tärkein tieto tiivistettynä. Perhe on hajallaan eikä ole turvallista paikkaa, kotia minne mennä. Poju on avosijoitettuna tutkinta-asemalla, Barshoe asuu väliaikaisesti poikaystävän luona ja minä kiertelen punkkaamassa mistä vain majapaikan saan.
Miten tähän tilanteeseen sitten tultiin? Tikrun kanssa eläminen alkuun sujui hyvin, mutta uusperhe ei ole mikään helppo yhtälö joka natsaisi heti että toimii kuin rasvattu. Siinä ajatuksessa sietää monenlaista käytöstä ja yrittää ymmärryksen kautta saada toimimaan sekä parisuhdetta että tasoittaa tietä perheytymiseen (vrt. ryhmäytymisen dynamiikka) jossa kaikkia kuultaisiin ja tietyt roolit olisi selkeinä kaikilla osapuolilla. Hyvä tahtokaan ei aina todella riitä, jos oman persoonan kehitys on vaiheessa jota pitäisi itse työstää ja hakea apua. Siihen jos lisää alkoholin ja sen myötävaikutuksella tulevan turvattomuuden tunteen kun eletään varuillaan aistien ilmapiiriä tuntosarvet töröllään. Yhden ihmisen valtaama tila on niin suuri ettei sinne muita mahdu, sen tilan voi kaapata itselleen rähinällä alkon kanssa tai ilman, tunteella jota ei sanota ääneen, vihan osoituksella kuten mököttämisellä, tavaroiden antamisena ja äkillisellä pois viemisellä. Pelko astuu kuvioihin huomaamatta, lapset on usein hämmentyneitä tässä tilanteessa mitä pitäisi tehdä. Tapahtumat voi alkaa silloin kun olen töissä ja monta kertaa huokaisee ennen kotioven avaamista, mikähän siellä nyt odottaa, onko kaikki ok?
Nyt olemme päässeet tästä tilanteesta ja jännityksessä elämisestä pois. En olisi ikinä voinut kuvitella itseäni tähän tilanteeseen. Tuntui todella pahalta että perheeni on hajallaan. Perheekseni lasken lapsieni lisäksi pois muuttaneet Minden, Boheemin ja Mansen vävyn. Heidän luonaan saan asustaa tämän viikon. Ensi viikkoa en edes nyt ajattele, se on ensiviikon murheita.
Yritän olla toiveikas että asiat järjestyy. Muuten en jaksa jos ei ole toivoa paremmasta huomisesta.
Kommentit